Terapiapäiväkirja osa 2: Katse tulevaisuuteen

Toisesta terapiakerrasta alkaa olla jo sen verran aikaa, että täytyy oikein muistella, mitä silloin käsiteltiin. Terapeutillani on kuitenkin käytössä valkotaulu, johon kirjoitetaan ja piirretään käynnin aikana. Tallennan nämä kuvat aina puhelimen kameraan, niin jää jonkinlainen jälki jokaisesta käynnistä myös itselle!

Tässä terapiapäiväkirja-sarjassa kirjoitan siis terapiakäynneistä päiväkirjamaisesti sekä havaintoja käynnillä pondituista asioista jälkikäteen.

Kuten edellisessä terapiapäiväkirjamerkinnässä kerroinkin, ratkaisukeskeisessä terapiasuuntauksessa keskitytään omiin voimavaroihin ja tulevaisuuteen. Koska minulla ei ollut toisella terapiakäynnillä mitään akuuttia mielen päällä, aloimme piirtämään taululle tulevaisuutta ja tavoitteita. Lähdimme liikkeelle käymällä ensin läpi sitä, mitkä koen omiksi vahvuuksikseni.

Inhoan kysymystä siitä, mitkä koen omiksi vahvuuksiksi ja heikkouksiksi. Varsinkin omien vahvuuksien miettiminen saa minut todella epämukavaksi, koska olen pitkään ajatellut, ettei minulla ole varsinaisesti vahvuuksia. Jossain asioissa olen ihan ok, mutta niin on kaikki muutkin. Voitte kuvitella, miten paljon ponnisteluja tällaisiin kysymyksiin vastaaminen vaatii esimerkiksi työhaastatteluissa… 😀 

Masennuksen takia omat vahvuudet ja luonteenpiirteet ovat olleet muutenkin piilossa. Olen edelleen toipilas, mutta voimavarat alkavat vähitellen palata. On silti vaikea miettiä, onko enää esimerkiksi nopea oppimaan vai ei.

Vahvuuksini loppujen lopuksi listattiin muun muassa “hoksaavaisuus” eli jotain loogisen päättelykyvyn ja nopean oppimisen välimaastoa sekä kyvyn kohdata ihmisiä. Luonteenpiirteitä kuvasimme sanoilla iloinen, reipas, pärjääminen ja huumorintaju (erityisesti tilannehuumori ja kielellä tai murteilla leikittely). 

Samalla listasimme myös hieman konkreettisempia vahvuuksia, eli taitoja. Ammatin puolesta tähän kategoriaan listautuivat muun muassa valokuvaus- ja videotaidot ja esiintymistaito. Lisäksi listan nurkassa ikään kuin piilossa oli urheilullisuus. Se on ainakin toistaiseksi piilossa sen vuoksi, etten koe itseäni tällä hetkellä yhtään urheilulliseksi, mutta olen sitä näitä muutamaa vuotta lukuunottamatta aina ollut.

Urahaaveita vai jotain muuta?

Näiden listausten jälkeen pääsimme puhumaan itse tavoitteista. Osa liittyivät uraan, osa vapaa-aikaan tai muihin elämän osa-alueisiin. 

Olen pitkään ollut melko uraorientoitunut, mutta alkanut selvästi kyseenalaistaa tätä muun muassa nyt sairausloman aikana. Aloitimme kuitenkin pohtimisen urasta, jossa minulla on haaveena edetä enemmän juontajan, tuottajan tai tutkivamman journalismin pariin.

Ratkaisukeskeiseen ajatteluun kuuluu, että tavoitteita kohti ei lähdetä epärealistisen nopeasti, vaan edetään ikään kuin portaikkona ylöspäin. Välillä portaikossa voi tulla askelmia taaksepäin tai koko portaikko vaihtuu toiseen.

Ensimmäinen kysymys onkin: Mikä on pienin mahdollisin asia mitä voit tehdä tavoitteen saavuttamiseksi?

Omassa urahaaveessani en ole enää ihan portaikon alkupäässä, koska olen opiskellut alaa ja päässyt työpaikkaan, jossa haaveen toteuttaminen on teoriassa mahdollista. Tällä hetkellä voin vaikuttaa tavoitteeseen keskustelemalla siitä esihenkilön kanssa sekä ehdottaa juttuideoita, joissa vahvuudet tulevat parhaiten esille. 

Tätä “pienintä mahdollista asiaa” puimme myös lyhytterapiakoulutuksessa. Tätä voi soveltaa melko universaalisti kaikkiin tavoitteisiin tai siihen, miten elämänlaatua voisi parantaa. Yhdellä kurssilaisella oli tavoitteena saada enemmän energiaa arkeen lisäämällä liikuntaa. Hän nimesi pienimmäksi asiaksi lyhyen kävelylenkin.

Miten sä olet lähestynyt sun tavoitteita?