Kommentti A-Studion terapiakeskustelusta – ei ole korkeastikoulutetun naisen vika, että terapiaa ei ole saatavilla köyhille

Ylen A-studiossa ja Ylen uutisartikkelissa puhuttiin psykoterapiasta; moni suomalainen sitä tarvitsee, mutta ei saa ja sen saamisen eriarvoisuudesta. Yksilöpsykoterapeuteista on pula ja Kelan kuntoutusterapiajärjestelmä on rakennettu niin, että pyritään säilyttämään ihmisen työ- tai opiskelukyky. Eniten terapiassa käyvät korkeakoulutetut naiset, kuten minä.

Jutussa tuotiin esille, että terapiaa kuitenkin tarvitsisivat eniten vähemmän koulutetut ja köyhät. Kelan kuntoutuspsykoterapiasta jää itselleen maksettavaksi noin 30-60 euroa per kerta, sillä Kela korvaa käynnistä noin 57 euroa. Kuukausittaisiksi kuluiksi on laskettu noin 120 euroa, eikä tuollaista summaa kovin monella ole mahdollista omiin terapiakuluihin laittaa. Myös alueellisia eroja on paljon.

Olen itsekin kertonut omista haasteistani löytää sopiva terapeutti. Vaikka olen korkeakoulutettu ja työssäkäyvä, ei terapia minullekaan varsinaisesti halvaksi ole tullut. Toki tunnistan tässä oman etuoikeuden; minulla on ollut edes pieni mahdollisuus taistella oman hoitoni puolesta, vaikkakin se on tehty rahalla ja muista välttämättömistä menoista on täytynyt pihistää. 

Silti, loppujen lopuksi olen päässyt terapiaan, joka on nyt siis leimattu keskiluokkaisten, korkeastikoulutettujen nuorten naisten huviksi. Nettiartikkelin otsikko on hieman leimaava ja syyttävä meitä terapiassakävijöitä kohtaan, vaikka todellisuudessa monet ovat itsekin pohtineet pitäisikö jättää hakeutumatta terapiaan, kun jonossa on niin paljon enemmän apua tarvitsevia. 

Syy ei onneksi ole meidän, vaan järjestelmän.

A-Studion keskustelussa oli hyvää se, että puheenvuoroissa keskityttiin myös ongelmanratkaisuun, ei pelkästään itse ongelmasta kertomiseen, joka me kaikki jo tiedetään; terapeutit joutuvat myymään ei oo:ta, missään ei kerrota onko terapeutilla vapaita aikoja vai ei, tutustumiskäynnit ovat hakuammuntaa ja kokonaan itse maksettavia. 

Kelan kuntoutuspsykoterapia on pitkää psykoterapiaa, jossa voidaan käydä jopa kolme vuotta. Kaikki eivät kuitenkaan näin pitkää hoitojaksoa tarvitse. Terapiaan hakeutuminen on raskas prosessi eli hoitoa tulisi tarjota matalammalla kynnyksellä, myös perusterveydenhuollossa. 

Kuntoutuspsykoterapiaan hakeudutaan usein vasta sitten, kun on pakko. Siihen mennessä mielenterveydentila on voinut mennä niin pahaksi, että kolme vuotta terapiaa on tarpeellista. Nyt olisikin aika keskittyä ennaltaehkäisyyn.

Lyhytterapeuttiopiskelijana olin iloinen siitä, että keskustelussa viitattiin myös lyhytterapiaan. Ruotsissa ja Iso-Britanniassa on käytössä niin sanottu kaksiportainen terapeuttien koulutusjärjestelmä. Lyhyemmän koulutuksen käyneet voivat hoitaa lieviä ja keskivaikeita mielenterveyden ongelmia ja useimmille riittäisikin noin 10-20 kerran lyhytterapia. Tällä hetkellä lyhytterapiaan ei voi saada Kelan kuntoutustukea.

Toivon, että Terapiatakuu-hanke toteutuu ennemmin kuin myöhemmin ja myös maksuton psykoterapeuttikoulutus on tarpeen. Tällä hetkellä koulutus on Helsingin yliopistossa lisäkoulutus -kategoriassa. Olisi hyvä, että terapiatakuuseen sisältyisi myös kaksiportaisen terapiakoulutuksen malli.

Mieli ry:n kehitysjohtajan A-Studiossa esittämät säästölukemat olivat sadan miljoonan luokkaa. 

On oikeastaan aika hullunkurista, ettei tähän asiaan ole tartuttu aiemmin. Mielenterveyden ongelmat ovat suurin syy sairauseläkkeelle jäämisessä. Miksei asialle ole tehty aiemmin mitään, vaikka tämä tilasto onkin puhunut jo puolestaan kauan? Onko edelleen niin, ettemme ota mielenterveyden ongelmia tarpeeksi vakavasti? 

Fiiliksiä kokemusasiantuntijakoulutuksesta ja jatko-opintosuunnitelmat

Hyvää uutta vuotta! Kylläpäs aika on rientänyt, eikä ole niin ehtinyt tänne skriivailemaan. Kerron nyt kuitenkin fiiliksiä syksyllä suoritetusta kokemusasiantuntijakoulutuksesta sekä jatko-opintosuunnitelmista. Mua Instagramissa seuraavat tietävätkin, mistä on kyse!

Kävin siis syksyllä Kokemustalo ry:n tuottaman ja Keravan opiston järjestämän kokemusasiantuntijakoulutuksen, jonka laajuus oli 80 tuntia. Tapaamisia oli joka toinen viikko klo 17-21.

Lähdin koulutukseen mukaan oppiakseni lisää, miten hyödyntää omaa mielenterveystaustaa ja -kokemusta auttaakseni muita ja julkisessa keskustelussa. Halusin lisää kontakteja, jotta voisin esimerkiksi puhua kokemuksestani erilaisissa tilaisuuksissa.

Koulutuksen paras anti oli loppujen lopuksi kuulla kaikkien muiden ryhmälaisten tarinat. Niitä en tässä sen tarkemmin vaitiolovelvollisuuden nimissä avaa, mutta voin kertoa niiden laajentaneen maailmankuvaani ja ymmärtämään paremmin ihmisiä, jotka ovat erilaisista lähtökohdista kuin minä. Toisaalta tarinat tarjosivat paljon myös samaistumispintaa.

Koulutuksen aikana otin yhteyttä muun muassa Mielenterveyden keskusliittoon ja pääsinkin vieraaksi pariin podcastiin sekä nuorille aikuisille suunnatun verkkokurssin materiaalin kuvauksiin.

Tällaista työtä haluan keikkapohjaisesti tehdä lisää ja laajentaa pikkuhiljaa omankin materiaalin tuottamiseen. Olisi mahtavaa myös kouluttaa ja rohkaista muita kokemusasiantuntijoita kertomaan kokemuksistaan julkisesti esimerkiksi somessa – tällainen ”kansantason” vaikuttaminen on tehokasta ja helpoin tapa levittää tietoa kokemusasiantuntijuudesta.

Koulutuksessa minulle uutta oli se, kuinka laajasti kokemusasiantuntijoita voidaan hyödyntää myös terveydenhuollossa. Sitä kautta sain perusoppia myös Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä.

Koulutus ei työllistänyt liikaa vapaa-ajalla. Yliopiston käyneenä olen tottunut akateemiseen koulutukseen, ja kokemusasiantuntijakoulutus oli miltei sen vastakohta, mikä ei toki ole huono asia. Huomasin vain itse asennoituneeni koulutukseen eri tavalla, niin että opiskellaan toden teolla ja luetaan vaikkapa tutkimuksia kokemusasiantuntijuudesta. Tämä jäänee vapaa-ajan tehtäväksi.

Jos joku kurssikaveri lukee tätä tekstiä, niin kiitos, kun sain olla kuulemassa tarinaasi ja sinä kuuntelit minun! ❤

Jatko-opinnot: Minusta tulee lyhytterapeutti!

Kokemusasiantuntijakoulutuksen päättyessä minulle oli selvää, että haluan kouluttautua lisää ja edistää mielenterveysasioita jollain tavalla. Yksi tuttuni kertoa Instagram-kommentissa olevansa lyhytterapeuttikoulutuksessa ja päätin ottaa aiheesta selvää.

Uudenvuoden aatonaattona täytin Helsingin psykoterapiainstituutin hakulomakkeen ja jo seuraavana päivänä sainkin kutsun haastatteluun, joka oli parisen viikkoa sitten. Pääsin koulutukseen ja se alkaa ensi viikolla.

Koulutus kestää kaksi vuotta ja valmentaa ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Koulutus on myös omakustanteinen. Olin luullut aiemmin, ettei minun pohjakoulutuksellani (filosofian maisteri viestinnän pääaineesta) ole mahdollisuutta kouluttautua minkäänlaiseksi terapeutiksi, mutta onnekseni tähän pääsin. Olin myös harkinnut hakevani opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, mutta niin raskas koulurupeama kaikkine yliopiston säätöinen ja graduineen ei tällä hetkellä houkuttele.

Kerron tännekin kuulumisia koulutuksen kulusta ja varmasti saan ammennettua kivasti uutta sisältöä blogiinikin koulutuksen kautta! Voin ainakin alkaa parin vuoden päästä kutsumaan itseäni edes jonkin tason mielenterveyden ammattilaiseksi!

Miten teillä menee? ❤